Mira Rinne

#034 – NYFW 2012

[From: Pinterest]

Viime vuoden loppupuolelta aina tammikuun puolelle oli käynnissä Ellen järjestämä kilpailu, jonka markkinointikumppanina toimi Veikkaus. Itse kilpailussa huhuiltiin muotia rakastavaa bloggaaja ennakkoluulottoman asenteensa kera ja yleisön äänestämästä top vitosesta Ellen tuomaristo valitsi voittajan, jonka palkintona oli ainutlaatuinen matka New Yorkin muotiviikoille (parhaimmillaan käynissä) raportoimahan hektisen mutta uskomattoman tunnelman keskeltä -luonnollisestikaan sitä meille bloggaajille tyypillistä kameralla paparazzaamista unohtamatta.
Äänestys päättyi 6.1.ja niiden viiden eniten ääniä keränneiden bloggaajien joukosta voittajaksi julistettiin upea bloggaaja Marianna, joka mielestäni on kyllä pystinsä ansainnut sillä inspiroi blogillaan hyvin monia ihmisiä -ja voisin lyödä pääni pantiksi myös siitä, että hän näkee muotiviikot omanlaisestansa, erittäin inspiroivasta, näkökulmasta -näkee jotain sellaista, mitä välttämättä muut eivät.
Suosittelenkin lämpimästi hänen bloginsa seuraamistaan -itse olen seurannut jo tovin enkä ole vieläkään pettynyt ja tuskin petynkään! : — ) 

Lonnollisesti osallistuin itsekin kyseiseen kilpailuhun vaikka tiedostankin, että toistaiseksi vielä näinkin pienenä bloggaajana mahrollisuus päästä edes viidenkymmenen parhaan joukkoon oli hyvin hyvin olematon -saati sitten top vitoseen pääseminen. Asiasta en tänne blogin puolelle valitettavasti vihjaissut vaikka tarkootukseni olikin ja näin ollen markkinoinkin osallistumistani ainoastaan Lärvikirjassani.
Mutta yrittänyttä ei laiteta eli siellä sinnittelin  -itseasiassa liitelen omasta sijoituksestani hymyssä suin sillä yllätyin erittäin positiivisesti siitä seikasta, että vaikka osallistujia olikin himpun verran yli 130 ja häntäpäässäkin niitä, joilla lukijoita riittää niin Fashion poetry sijoittautui 58.
Se toimiikin itselläni jo hyvin motivoivana palkintona sillä niin takaani kuin aivan vierästänikin löytyi nimekkäämpiäkin muotibloggaajia kuin mitä itse allekirjoittanut on eli erittäin tyytyväinen olen sijoitukseeni!  : — )



Toivoisinkin, että tälläisiä mahrollisuuksia suotaisiin enemmänkin meille muotibloggaajille vaikka yhtä muutosta näihin kilpailuihin toivoisinkin: sitä, että meillä ei-niin-nimekkäimmilläkin muotibloggaajilla olisi mahrollisuudet jopa voittoon saakka eli tuomarointi olisi kokonaisvaltaisempaa. 

Tierän ja luen itsekin sellaisia blogeja, joissa esimerkiksi lukijamäärät ovat melekolailla sitä samaa luokkaa kuin itsellänikin mutta ne eivät kerro lähellekään siitä itse blogin tasosta eli siihen itse blogiin nähden ne lukijamäärät ovat lähinnä naurettavia. Luen useita ns. pienen lukijakunnan omaavia blogeja, joista mielestäni kaikki ansaitsisivat isomman lukijakunnan tasoonsa nähden.
Tälläinen järjestelmä takaisi sen reiluuden ja joukostakin pääsisi erottumahan paremman. Ja esimerkiksi itseäni tälläiset kilpailut auttaisivat varmasti hyvinkin palion koska yksi asia, josta unelmoin suuresti on kahden rakkauteni yhdistäminen mahdollisesti jopa uraksikin saakka: muotiholistoitunut kirjoittaminen eli mahrollisuus ilmaista itseäni sillä selkeästi omanlaisellani kirjoitustyylillä sekä jo vuosia kestävää rakkauttani muotia kohtaan. Toinen haaveeni onkin sitten se, mitä kohti olen lopulta tämänkin tutkinnon avustuksella matkaamassakin eli muotimarkkinointi.
Ja tiedän, etten yksin haaveile tälläisestä vaan meitä on monia -etenkin täällä Blogosfäärissä törmää sellaisiin jatkuvasti. Ja nitä haaveita tämänkaltaiset kilpailut varmasti edistävät!


[From: Cinemagraph]

Enivei, vaikka tuota asiaa tässä tulikin enemmän kuin mitä ajattelinkaan niin pääpointtina tällä postauksellani on kauan orotettu tapahtuma eli itse New Yorkin muotiviikot, jotka ovat parhaimmillaan käynnissäkin. Yksi suuremmista unelmistani onkin päästä kokemaan muotiviikot joskus livenäkin johonkin maailman muotikaupungeista.

Vaikka en New Yorkissa tällä hetkellä fyysisesti paikalla olekaan niin ajattelin silti olla läsnä siellä -jakaen inspiraatiota niin kaduilta kuin näytöslavoiltakin täällä blogini puolella. Luvassa siis katumuotia parhaimmillaan sekä itseäni eniten inspiroivia kokoelmia uunituoreina New Yorkin muotimekasta muutaman postauksen verran, joista ensimmäinen näkee päivänvalonsa maanantaina (EDIT: aikaa postaukseen onkin riittämiin vasta tiistaina taikka keskiviikkona) ! Stay tuned! : — )

[From: Cinemagraph]

Exit mobile version