 |
| [From: Pinterest] |
Right now this post is available only in Finnish, but you can read it too by using the translation tool! In briefly: a heavy issue, that I once opened up a little. These are more than rough times in my circle of acquaintances and that’s the reason why it’s have been quite quiet in here. I’m exhausted and living life comes first -then blogging, which means life to me. I hope you understand. See you later lovelies! And remember what life is all about!
Pahoitteluni hiljaisuudestani, mutta edelleen olen varsin rättiväsynyt vaikka luulin tokenevani siitä lyhyemmässä ajassa kuin päivän vajaa kahdessa viikossa. Itseasiassa olin jo hieman tokenemaan päin, kunnes rättiväsynyt meininki otti jälleen valtaansa ja syytkin siihen lienevät ilmiselvät, mutta niin kovin henkilökohtaiset.
Edelleenkin pidän kiinni yhdestä bloggaamisperiaatteestani;
ensin elämä, sitten bloggaaminen eli arjentahtisesti postailen -joskus useammin, joskus harvemmin enkä enää tunne siitä omantunnontuskailuja. Niitäkin on ollut sillä -kuten jo tiedättekin- itselleni tämä bloggaaminen on yksi niistä henkirei’stäni ja intohimoistani. Siksi voisinkin kuvitella tekeväni tätä hamaan loppuunkin saakka.
Rakkauttani bloggaamiseen eivät siis kerro tiheät postausvälit
{niitäkin kyllä välillä saattaa pulpahdella, mikäli äärimmmäisen kiireinen elämäntilanteeni sen suo}, vaan toivon sen välittyvän muiden asioiden välityksellä. Esteettisillä asioilla ja kuvilla, silloin tällöin sanallisella syvällisyydellä, hartaasti kirjoitetuilla postauksilla, panostamisellani ja intohimollani niin bloggaamiseen kuin muotiinkin.
Intohimollani, jonka vuoksi pyörittelen blogiasioita valehtelematta päivittäin monenmonituiset kerrat mielessäni ja kannan mukanani muistiinpanovälineitä, joilla ikuistan päivittäin ideoita postauksiin.
Postauksiin, joita tällä hetkellä luonnoksissa komeilee abouttirallaa 80. Voisin toki julkaista niitä lyhyin väliajoin ilman kovan käden läpikäymistä, joka edesauttaisi varmasti trafiikkiakin, mutta silloin tämä blogi ei olisi omanlaiseni.
Nautin siitä, että saan panostaa tunteja ja useimmiten päiviäkin postauksiini {joskus saatan kirjoitella osissa jotakin postausta jopa viikkoja ja toisaalta taas välillä tänne on pulpahdellut niitäkin, jotka on koottu pikapikaa kasaan}
-hioa sanamuotojani vaikka suomenkieleni välillä hukassa nykyisin onkin enkä englannissakaan täydellinen ole, mutta silti pidän visusti kiinni perfektionismiin pyrkivästä luonteestani. Yrittää enemmän kuin parhaani. Luonteestani, joka antaa jokaiselle postaukselle panostuksen, joista voi selkeästi nähdä sen oman kädenjälkeni.
Siksi onkin sääli, että elän elämäni ruuhkavuosia eli itselläni ei valitettavasti ole aina edes viikottainkaan aikaa hioa postauksista omasta, perfektionistisesta, mielestäni julkaisukelpoisia. Se on minun tapani ilmaista välittämistä blogiani kohtaan -yrittämällä tehdä blogin sisällöstä mahdollisimman hyvän ja omanlaiseni. Toiveeni olisikin, että joskus tulisi olemaan aikaa enemmän julkaista tätä samaa sisältöä useasti viikossa.
Toivottavasti nämä asiat ovat välittyneet myös teille lukijoillenikin, jotka kuitenkin olette tämän työni suola.
 |
| [Rodarte by Autumn de Wilde] |
Palatakseni postauksen toiseen lauseeseeni; rättiväsyneisyydestäni huolimatta koen, että oli pakko tulla avartamaan teille hitusen omaa maailmaani tämän postauksen muodossa ja samalla rikkoa blogihiljaisuuteni. Mainitsemani rättiväsyneisyys ei ole ohimennyttä, vaan vahvasti läsnä vielä varmasti pitkään.
Vaikka blogimentaliteettinani onkin pitää rajulla kädellä kiinni yksityiselämästäni, niin omasta mielestäni se ei kuitenkaan poissulje syvällisiä postauksia, jotka kumpuavat elämästäni. Sillä vaikka ne kumpuavatkin yksityiselämästäni, niin se olen silti minä, joka rajaan tekstit eli en jaa mitään liian henkilökohtaista
–kuten olen jo kertonutkin.
Lisäksi pelkästään pintapuolisen blogin pitäminen ei olisi alkuunkaan se minun juttuni, vaan haluan täältä vahvasti välittyvän sen kuka olen. Ja ennen kaikkea haluan olla se rohkea sanansaattaja, joka kertoo välillä niistä hyvin kipeistäkin asioista, joita olen elämäni varrella joutunut kohtaamaan. Haluan tehdä postauksia, joilla on merkitystä ja, jotka saavat ihmiset ajattelemaan, mutta samalla pidän visusti kiinni siitä, että tämä on ennen kaikkea muotiblogi.
 |
| [Matt Wisniewski] |
Syyt rättiväsyneisyyteeni ovat moninaiset.
Äärimmäisen hektinen syksy on tehnyt tehtävänsä, eivätkä huonosti syöminen ja nukkuminen ole ainakaan auttaneet jaksamisessa. Viikko sitten kuulin uutisen, joka veti niin polvilleen kuin ihmisen voi ja on luonnollisesti vienyt ne vähäisimmätkin voimavarat. Tuoden tilalle ahdistuksen ja vahvasti läsnäolevan pelon. Pelon menettämisestä.
En tiedä mitään niin satuttavampaa, kuin taistelun elämästä ja kuolemasta.
Joutuako jättämään hyvästit ihmiselle, joka on nuori perheellinen. Joka on viime vuodet ollut elämässään onnellisempi kuin ikinä. Pienen, äitiään vielä vuosia tarvitsevan, äiti -aivan kuten minäkin.
Sen karun mahdollisuuden, jossa tämä pieni lapsi joutuu hyvästelemään toisen vanhempansa. Me aikuiset kyllä pärjäämme, vaikka surun tuska tulisi meidät musertamaankin ja olemaan loputon. Mutta se pieni, vasta elämänsä alussa oleva viaton, äitiään kipeästi tarvitseva, lapsi… lapsi, joka ei ymmärtäisi sitä, jos äiti enää palaisikaan… niin sanoinkuvaamaton, huutava, vääryys.
 |
| [Günün fotoğrafı] |
Tilanne on ollut jo vuosia tasainen, vaikka itse sairaus lähes neljä vuotta sitten todettiinkin. Häntä on seurailtu ja tänä syksynä seurannassa huomattiin kuitenkin jotain hälyttävämpää, kuin mitä aiemmin. Reipas viikko sitten saatu tieto veti meidät kaikki enemmän polvillemme kuin mitä koskaan. Tällä hetkellä tilanne on huomattavasti parempi kuin mitä viikko sitten, mutta tietämättömyys ja tilanteen pahenemisen/palautumisen odottaminen ovat raastavia.
[End of August – Voluntary breathing]
Silti samalla me kaikki saamme voimaa hänestä, joka yrittää kaikesta huolimatta elää elämäänsä tässä ja nyt. Vaikka vakava sairaus hänen elämäänsä onkin varjostanut jo vuosia hänen taistellessaan, niin samalla hän on ihmeellisen rauhallinen. Sellainen, joka uskoo kaikella olevan tarkoituksensa. Vieläkin.
Sellainen, joka uskaltaa elää tässä ja nyt.
Osaa kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa elämäänsä, itseänsä ja läheisiänsä tässä ja nyt.
Ja itse kuoleman kahdesti kohdanneena ymmärrän häntä -kun kuolema on läsnä, niin elämäänsä ja aikaansa osaa arvostaa ja vietttää paremmin kuin silloin, kun ei vielä tajuamalla tajunnut elämän voivan olla ohi silmänräpäyksessä vaikka sen oli aiemmin tiedostanutkin. Sitä osaa kunnioittaa eri tavalla. Ja jotenkin sitä uskoo entistä enemmän kaikella olevan tarkoituksensa, silloinkin vaikka pahiten olisi käynytkin.
Niin ironiselta kuin se kuulostaakin.
 |
| [Javier de la Torre] |
Tämän postauksen tarkoitus lienee kai havahduttaminen.
Havahduttaminen nykyajalle tutusta, kiireellisestä elämänrytmistä. Herättäminen siihen todellisuuteen, jossa ei äärettömän hektisyydenkään keskellä ole varaa unohtaa niitä tärkeimpiä asioita. Kunnioittakaa ja viettäkää aikaa itsenne, toistenne ja läheistenne kanssa.
Rakastakaa, antakaa anteeksi, kuunnelkaa, luottakaa.
Eläkää elämää tässä ja nyt, ottakaa siitä irti kaikki mahdollinen, vaikka sitä varjostaisivatkin sairaudet, epätietoisuus, suru tai muut negatiiviset seikat. Koska onnellisuus ei ole sitä, että kaikki on hiottu viimeisen päälle täydelliseksi, vaan se on ennen kaikkea sitä, että osaa nauttia epätäydellisyydestäkin. Niistä polvilleen vetävistä negatiivisuuksistakin, joista löytyy aina se toinenkin puolensa. Täydellisyyteen kun ihminen ei koskaan tule kykenemään.
Onnellisuus ei löydy tietyistä tavoitteista, vaan se löytyy itse matkasta. Onnellisuus ja täysillä eläminen ovat asenteita. Asenteita, jotka ovat mahdollisia hyvin vähäisissäkin olosuhteissa. Asenteita, jotka ovat ennen kaikkea mielentiloja ja ne vaativat ainoastaan tahtoa. Ja luottamusta itse Elämään.
Silloinkin, kun se meitä pahiten raatelee.
 |
| [From: Pinterest] |