Mira Rinne

[:en]#142 – May Day feelings[:]

[:en]

Here’s some feelings from yesterday:
Vaikka kuvasatoa ei eiliseltä juurikaan ole, niin päätin kuitenkin välittää edes sadasosan  meirän vapputunnelmista teillekin saakka. Päivän ohjelma meni jotakuinkin niin, että lähdettiin vapputoreilemaan auringon perässä, jonne oli päättänyt lähteä liian moni muukin {vaunujen kanssa sai odotella tietyissä paikoissa metrien jonossa, että pääsi etehepäin eikä apostolinkyytiläisilläkään sen helepompaa ollut}.
Vapputorille päästyämme pienokaisen katse  kiinnittyi luonnollisesti jätti-isoihin vappupalloihin, joiden perään sitten lähdettiin hihkuen onnesta. Pikkumiehen valinta osui jätti-isoon formulapalloon {joka oli ilmeisen powerfullia kamaa, kuten kuvista saattaa päätellä sekä pikkumiestä isompi, mutta pitihän sitä siitäkin huolimatta yrittää pitää sylissä} ja sen tyyriyden puolustukseksi kerrottakoon, että ajateltiin siitä olevan iloa ainakin pariksi kuukaudeksi {meiltä löytyy vieläkin Tiimarista joulukuussa ostettu jätti-iso synttäripallo}.
Noh, sää päätti toisin sillä vaikka aurinkoinen sää olikin, niin tuuli oli sen verran mahdoton, että pallo pysyi vaunuissa kiinni vartin verran kunnes se kirjaimellisesti lensi taivaan tuuliin.
No, onneksi mukaan saatiin myös  insinööriopiskelijoiden ilmaiseksi jakama “Minusta tulee isona insinööri”-ilmapallo, josta riittää iloa muutamaksi päiväksi. Kotiin päästyämme noudatimme tyypillistä vappukaavaa eli sammuttiin koko perheen kera sängylle pariksi tunniksi, jonka jälkeen jaksoi taas vappuilla

Vappukostyymiksini valikoitui yllättävänkin klassista {hyvin samankaltainen asukokonaisuus kuin tämä} eli  Marimekon luottohame {virtuaalinen, uudessa kunnossa oleva, second-hand löytö kympillä}, peplum-helmainen t-paita, tutut sormukset, Lindexistä kotiutettu statement-kaulakoru {jota tuloo käytettyä etenkin takin päällä}, laukkuna parin euron vintage-unelma, aurinkolasit vahvuuksilla -unohtamatta tietenkään jokavuotista perinnettä eli ylioppilaslakkia.

Minkälaisissa tunnelmissa siellä ruudun
toisella puolella ollaan vappua vietetty?

How was your May day? 


BLOGLOVIN’ | TWITTER | PINTEREST


[:]

Exit mobile version