[:en]#150 – “Those who don’t believe in magic will never find it.”[:]

 En tiedä kuinka moni teistä vielä muistaa tekstini, jossa toin ilmi 

pelkoni läheiseni menettämisestä, ja sen miten se tulisi luonnollisesti vaikuttamaan  pitkällä aikatähtäimellä myös postauksiini ja mahdollisiin hiljaiseloihini huolimatta siitä faktasta, että blogini asiat pyörivät mielessäni repeatillä. Voimavarani ovat kuitenkin lähinnä uponneet siihen pelkooni, joka on raastanut jo pitkään sisintäni eikä hektisyys ole ainakaan auttanut asiassa. 

ensimmäistä kertaa neljään vuoteen hänestä ei löydetty mitään tuohon kavalaan sairauteen viittaavaakaan -hän on täysin terve mikä on lääketieteenkin kannalta käsittämätöntä. 

Käsittämätöntä siksi, että tilanne pysyi vuosia tasaisena kunnes viime syksystä tähän viikkoon saakka olemme eläneet usvassa tilanteen pahentuessa pahentumistaan. 

Usvassa, jossa hänen alati pahenevien kipujen, sairauden pahenemisen katselemisesta vierästä ja kuoleman vahvasta läsnäolosta on tullut arkipäivää.
Ja yhtäkkiä -out of nowhere- ne kivut ovatkin poissa, ja hän on t-e-r-v-e.
Sanoja on vaikea löytää sillä niin pitkään tätä on hartaasti rukoiltu, ja 

vaikka pelko kolkutteleekin meillä kaikillä tälläisen jälkeen takaraivossakin pitkään ja puolen vuoden kuluttua otetaan kontrollikokeet, 

niin juuri nyt saamme ensimmäistä kertaa neljään vuoteen hengittää. Vihdoinkin.

Ja samalla huokaista pelkomme ja onnemme kohti Korkeuksia.

Elämä on ihan mielettömän ihmeellistä, ja mä pyytäisinkin, että juuri sinä, joka luet tätä postausta  niin olit sitten uskossa tai et, niin voisit rukoilla tai tehdä toiveen sillä omalla tavallasi tämän sulle tuntemattoman ihmisen puolesta  -sekä niiden muiden tuntemattomien tai tuttujen koska toiveet eivät ikinä ole turhia.
 Okei, ehkä teistä jotkut saattavat kokea edellämainitun sangen outonakin pyyntönä,
mutta kun ottaa huomioon mitä täällä päässä on koettu viime vuodet, niin tämä taitaa olla enemmän kuin luonnollinen reaktio.
Se, että on harras toive siitä, että tämä kallisarvoinen ihminen pysyisi elävien kirjoissa vanhainkotiin saakka saaden olla ystävänä, puolisona ja ennen kaikkea äitinä sille vielä kovin pienelle ihmeelleen -halu esittää tämä harras toiveeni mahdollisimman monelle.
Syy {siis sen ohella, että muotiholistineiden jurinoideni ohella blogini linjaukseen kuuluu kertoa myös elämästä, josta parhaillaan avaudun} miksi mä haluan tuoda tämän asian julki täälläkin on se, että tämä ihmeellinen uutinen herätteli taas siihen todellisuuteen, jossa rukoukset ja toiveet kannattalee elämää
käyden toteen omalla tavallaan ja ajallaan.
Myös silloin, kun jo valmistautuu pahimpaan {esimerkkinä valmistautumisesta pahimpaan vaikkapa se, että itselleni suurin syy siihen, miksi päädyin kotihoidontuelle loppuvuodeksi oli, että saisin viettää mahdollisimman paljon aikaa tämän ystäväni kanssa sen ohella, että saisin laatuaikailla mahdollisimman paljon poikamme kanssa ja suunnata energiani niihin unelmiini, joita kohti olen kulkemassa -koska kuten niin omani kuin ystävänikin tarina opettaa: elämä on tässä ja nyt -myöhemmästä ei ole takuita}
ja on unohtanut epätoivossaan sen faktan, että elämällä on toivoa niin kauan kuin se kallisarvoinen sydän lyö. Elämällä, jolla on aina tarkoituksensa.

Tämän aiheen tiimoilta voisinkin liidättää teidät viimein ja vihdoin niihin  tämän vuoden sloganeihini, jotka muiden postaussuunnitelmieni ohella ovat edellämainitusta syystä odotuttanut vuoroaan. Nyt jos koskaan musta tuntuu siltä, että sitä pystyy ihan mihin vain koska ensimmäistä kertaa ikinä mä pystyn hengittämään täydellä sydämelläni. Millä luonnollisesti on vaikutusta tähän yhteen hartaista unelmistani eli bloggaamiseenkin, joka taitaakin lähteä ihan uuteen nosteeseen! ☺

Enivei, pysykäähän kuulolla
-älkääkä unohtako mikä elämässä on tärkeintä!☺

 

BLOGLOVIN’ | FACEBOOK | PINTEREST | TWITTER