Mira Rinne

[:en]#154 – Exposé! [Part II][:]

[:en]

[Pastel Bones by Julia Trotti via Fashionising]
Rakastan  täällä Webilisaatiossa pyöriviä haasteita, kiertopalkintoja, ja tunnustuksia. Sivilisaationkin parissa moon   aina ollut vahvasti sitä tyyppiä, joka täyttelee enemmän kuin mielellään erinäisiä papereita. Ja samalla joudun jälleen nolostuneen punaisena toteamaan, että eläminen hektisellä syklillä kera mustien aukkojen ovat pitäneet meikälääsestä vähän liiankin hyvää huolta  -ja sitä myötä
näiden merkittävien tunnustusten panttaamisistakin.

Siispä välitän nöyrimmät anteeksipyyntöni ja kiitokseni Kuppi teetä ja taikapölyä-blogin Pialle, joka muisti Fashion Poetryä   jo alkuvuodesta {välihuomautus: onnekseni olette siellä ruudun toisella puolella, sen verran häpeä paistaa kasvoilta vaikka toisaalta ymmärrettävät syyt taustalla piilevätkin…} seuraavankuuloisella palkinnolla;

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja, ja auttaa huomaamaan heitä,
joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista.

Itseni paljastelua olen blogin puolella harrastellut aiemminkin, joten  ujostelematta jatkan siitä mihin viimeksi jäin {näistä en ainakaan muistaakseni ole vielä aukonut päätäni};
1.
Rakastan merta [ensinälkään järvetkin kelpaavat], ja haaveissani kyteekin asuminen kyseisen elementin naapurina.
2.
Olen pienestä pitäen nähnyt itseni kansainvälisissä työtehtävissä, joten hattaraisissa unelmissani valmistaudun pitkäkestoisempiin työkomennuksiin ulkomailla.
3.
 Olen vasta tänä vuonna oppinut, että ajatuksilla voi kirjaimellisesti siirtää vuoria. Niitä räjähdysherkkiäkin, jotka ovat juurtuneet jo vuosikymmenen verran luoden jatkuvan hälytystilan mielenkaikkeuteeni. Ja tämä piste, tämä elämä, jota juuri nyt elän huolimatta elämän rajuimmista tornadoista tuntuu unelmalta.
Se piste, jossa on kiteyttänyt Buddhan viisauden; “The mind is everything. What you think you become.” ja, jossa onnellisuus on jokahetkinen valinta
-ihminen kun ei kykene vaikuttamaan siihen, mitä elämä tuo eteensä mutta me kyetään vaikuttamaan siihen, että mikä on se meidän suhtautuminen jokaikisessä hetkessä elämään. Jolloin onnellisuuskin on asenne, joka on mahdollista niissä maanpäällisissä taivaissa ja helveteissäkin.
Tämä on se piste, jonne matkaaminen vaati sisällisotia mielenkaikkeudessa, ja vahvuutta päästää irti kaikesta negatiivisesta ajattelusta -nähdä kuoleman läheisyydessäkin elämää. Niin ironisen utopistiselta kuin se kuulostaakin. Ja juuri tässä pisteessä mä olen ensimmäistä kertaa koskaan vapaa. Vapaa olemaan onnellinen jokaisena hetkenä.
4.
Edellä mainittu syy yhdistettynä elämän lyhyyteen on johtanut pisteeseen, jossa olen myös uskaltanut luottaa niihin omiin unelmiini, ja ottaa ensiaskeleita niitä kohti. Olen ymmärtänyt, että kovalla työllä sekä aidolla ja roihuavalla intohimolla pystyy uskoessaan mihin vain. Koska miksi rajoittaa itseään ja unelmoimista tulevaisuudestaan, kun kuussakin on jalanjälkiä?
5.
 Poden kroonista matkakuumetta, jota matti kukkarossani ei helpota.
Asianhaaraa lieventää lähitulevaisuudessa siintävät, suht pitkät, ulkomaanreissut kahden maan korkeakoulututkintoni myötä.
6.
 Musta tuntuu, että jonkin sortin naisgeeni on {onneksi!} jäänyt saamatta sillä;
a) en voi sietää juoruilua muista ihmisistä b) enkä myöskään juorusisältöisiä lehtiä.
C) En tiedä julkimoiden elämistä kirjaimellisesti mitään mikä ulottuu leffojen/tv-sarjojen/jne. ulkopuolelle -ellei tyylivalintoja lasketa.
D) Pärstäkertoimeni nähdään au naturellina 99,5% vuodesta {ellei viikottaista heikkoutta huulipunan sivelyyn lasketa} eli harvakseltaan esittelen noviisin tasolla olevia meikkaustaitojani.
7.
 Todistettavasti huonon näön omaava olen ollut ala-astelaisesta lähtien -ja edelleenkin minulla on polttava tarve pitää lasit tiukasti nenällä punnitsematta vaihtoehtoja. Imagokysymys?
8.
Kenkämittakaavassa olen bonsaipopoinen -mikä aiheuttaa puolisollekin päänvaivaa silloin, kun miettii puhtaita pyykkiä lajitellessaan, että ovatko sukat x minun vai pienokaisemme {välispiikkaus: senttieroa meillä on hurjat 7 mikä ei sukissa ihan aina tule ilmi…}
9.
 Tällä hetkellä poden melkoista ex-himoshoppailijan krapulaa yrittäen päästä eroon niistä sadoista  uututtaan ja hyväkuntoisuuttaan kirkuvista vaatekappaleistani. Osa päätyy suoraan kierrätyskeskukseen, osaa olen kiikuttamassa livekirpparille, ja parhaimmiston luovutan jonkun helliin huomiin täällä Webilisaatiossa, pääpainon ollessa Lärvirkirjassa.
10.
Olen ollut useamman vuodean ajan intohimoinen paperikassien ja lehtien keräilijä -palosammuttimen kokoisena raahasin erinäisistä reissuistamme kiviä ja simpukoita, nykyisin painin kevyemmässä matkamuisto-sarjassa.  
11.
Sekä todennäköisesti parantumaton tv-sarjojen väärinkäyttäjä {lue: omaan polttavan tarpeen kuluttaa tv-sarjojen jaksot ja kaudet loppuun alta aika yksikön -diagnoosista kiitokseni sinne ruudun toiselle puolelle eräälle parhaimmista ystävistäni!}.
[Pinterest]
1. Opiskeletko/oletko töissä alalla, jota haluat tehdä tulevaisuudessa?
Musta tuntuu, että tämä on se “mun juttuni” höystettynä muotialapainoitteisella tulevaisuudella -ja eipä sitä kuuden vuoden tutkintoa muutoin jaksaisi lukiakaan ellei olisi se oma juttu tai tuntuisi tarpeelliselta tulevaisuutta ajatellen.   
2. Mitä luonteenpiirrettä ihmiset eivät sinussa koskaan osaa odottaa?
Pikkumyy-efekti; olen taskukokoinen, mutta tarvittaessa osaan sivistyneesti saada vastapuolen sanattomaksikin. Ihan enemmän kuin mielelläni mikäli tilanne sitä vaatii. Toisaalta, treenaamiseni ovat johtaneet siihen pisteeseen, että kykenen fyysisestikin pitämään puoliani.
3. Tämän hetken suosikkikirjasi?
 Tällä hetkellä kirjallisuus on pantissa [ellei Raamattua tai muotipainoitteisia raamattuja lasketa] sillä lukulistalla komeilee aimo annos markkinoinnin saloja. Tosin voisin kyllä väittää, että osa kuuluu suosikkeihinikin sillä pääaineeseeni omaan vahvan palon mikä eittämättä heijastuu siihenkin kirjallisuuteen, mitä vapaa-aikanaan lukisi {olettaen siis, että sellaiseen olisi aikaa}
4. Millaista tulevaisuutta toivoisit blogiltasi?
Aiheeseen tulen paneutumaan lähitulevaisuudessa enemmän, mutta näin sniikpiikkinä kerrottakoon, että pyrkimyksenäni on tehdä asiantuntijamaista sisältöä muodin saralta sekä kertoa aidosta elämästä, joiden sanat toivottavasti koskettavat monia, ja kenties rohkaisevat sekä inspiroivat sitä omaakin elämää.  Eli olla enemmän kuin “pelkkä” blogi; tuottaa sisältöä, joka on mainitsemisen arvoista cv:ssäkin ja kertoo osaamisestani sekä minusta ihmisenä.
Siksi pyrin panostamaan jokaiseen postaukseen sillä en halua julkaista mitään keskeneräistä
-vaikka toki trafiikkia olisi entistäkin enemmän, jos julkaisemisen kriteerini täyttäisivät esimerkiksi rakeiset päivän asu-kuvat tai kiireessä hutaistu teksti.
Lisäksi tiedän, että tämä blogi elää niin kauan kuin minäkin
-sen verran omakseni koen tämän harrastuksen, josta on viime aikoina tullut työ.
5. Mikä matkustamisessa on raivostuttavinta?
Näin mutkaselkäisenä [skolioosia se ei kuulemma ole eli diagnoosi on vielä x] se itse istuminen. 
6. Juhlitko pyhiä (pääsiäinen, joulu yms) sen takia, että ne ovat kristillisiä juhlia, vai tavan vuoksi?
Koska uskossa olen ollut jo pitkään [voidaan puhua yli vuosikymmenestä] niin ilmiselvää lienee olevan ensimmäinen vaihtoehto. 
7. Milloin olet viimeksi ollut vaikea asiakas?
Mikä määritellään vaikeaksi? Omien opintojen myötä sitä on alkanut tutkailemaan yritysmaailmaa erilaisesta näkökulmasta. Sellaisesta, jossa kokee eräänlaiseksi ajankuluksi testata asiakaspalvelijoiden tietoa, taitoa ja asiallisuutta -keräten arvokasta informaatiota opiskeluidenkin kannalta sekä tietenkin kuluttajana; nykyisin en osta pelkkää tuotetta, vaan ostan sen paikasta, joka on sen “ansainnut”. Ja toisaalta taas se näkökulma on sellainen, että ymmärtää entistä enemmän palautteiden voiman -keskittää antamaan kiitosta niille, jotka sen ansaitsevat ja ignooraamaan ne, jotka eivät sitä ansaitse.
8. Mikä yleinen lomakohde ei yllä sinun lomakohteisiisi?
Mun täytyy nyt kyllä todeta, etten ole turisti-ihminen sitten alkuunsakaan eli lomakohteet eivät ole se minun juttuni vaikka kroonista matkakuumetta podenkin. Oma pääpointti matkustamisella on uusiin kulttuureihin tutustuminen, ja avarakatseisuuden avartaminen entistäkin avarammaksi. Ideaalikohteitani ovat siis ne, joihin turistit eivät tietään löydä.
9. Jos sinun olisi pakko nimetä lapsesi Disney-hahmon mukaan, minkä niminen hänestä tulisi? Voit laittaa sekä tytön että pojan nimen.
Lunttausta hyödyntäen sopivimmat kandidaadit olivat seuraavat: SaraMilo
10. Mihin maahan olisit halunnut syntyä?
Suomi on turvallinen maa elää, vaikka liian moni asia täälläkin on rempallaan.
Sydämeltäni tulen kuitenkin aina olemaan espanjalainen.
11. Mitä näet, kun nyt katsot ikkunasta ulos?
Koska poden vakavia yöllisiä inspiraatiotulvia niin pimeähköä.
Tämän täydentäisi kaatosade, jonka ropinan syleilyyn on luksusta nukahtaa.

[Pinterest]

Seuraavat haastan {valitettavasti lukuni ei tuohon 11 yltänyt -vinkkauksia kotimaisista, alle 200 sadan lukijan, blogeista vastaanotetaan vaikka lukulistani aika massiivinen jo valmiiksi muilta osin onkin!-, mutta laatu korvatkoon määrän ;-)};
Pencils and ponytails
Jennin välityksellä löysin tieni tähän ihastuttavaan blogiin, joka iski juuri siihen kohtaan, missä palava himoni eritoten muotipainoitteisiin kuvituksiin tulee ilmi.

Tyylitellen
Taannoisella reissullani täällä Blogosfäärin uumenissa päädyin tähän blogiin, josta alkoi seikkailu visuaalisesti kauniissa ympäristössä ja puhuttelevissa tyylivalinnoissa.

aMinimalist
Viimeisen reippaan vuoden aikana olen tuijottanut itseäni entistä kiivaammin silmästä silmään kuluttamistottumuksissani, ja alkanut kyhäämään sellaista garderobia, jossa ei olisi mitään liikaa tai liian vähän omalle tyyliminälleni. Ja aiheeseen liittyen aMinimalist tarjoaa painavaa asiaa kuluttamisesta, jonka vuoksi kyseistä blogia jäinkin kurkkimaan Lilyn vinkkauksesta.

Preferita

Hänet on aiemminkin haastettu toimestani, joten miksipä sitä hyväksi havaitusta tavasta poikkeamaan! Tässä rouvassa kun on Sitä Jotain!

…ja kysymykseni haastetuille kuuluvat seuraavasti:
1. Tämän hetkisten lempparibiisiesi top vitonen?
2. Mikä on lempparipleissisi asuinpaikkakunnassasi?
3. Millaiset ihmiset/asiat inspiroivat sinua?
4. Mitä muoti merkitsee sinulle, ja miten se näkyy elämässäsi?
5. Mikä on rakkain aistisi?
6. Entäpäs paheesi?
7. Miten some näkyy arjessasi?
8. Jos tietosanakirjasta löytyisi nimesi, niin mikä olisi määritelmäsi?
9. Mitä kestävä kehitys merkitsee sinulle?
10. …ja miten se näkyy elämässäsi?
11. Tärkein elämänohjeesi?

[Pinterest]

Want more? Be sure to check out Fashion Poetry by Elizabeth Rinne
on
Bloglovin’, Facebook, Pinterest, Tumblr & Twitter.

[:]

Exit mobile version