Mira Rinne

#172 – Kävikö pahasti?-kampanja

Olen saanut useita kertoja kuulla olevani “harvinaisen kohtelias”, johon en ole tiennyt miten vastata.  Miten vastata iäkkäämmälle henkilölle, jonka juuri päästin edelleni jonossa? Sille toiselle iäkkäämmelle, jota tarjouduin auttamaan ostoskassien kantamisessa autolleen saakka? Vaunujen kanssa kulkevalle, jolle avasin oven? Pienelle koululaiselle, joka kulki edessäni ja pysähdyin nostamaan hänen pudonneita hanskojaan? Edessä kaatuvalle, jolta kysyin, että “kävikö pahasti”?

Se, etten ole tiennyt miten vastata ei ole johtunut siitä, ettenkö olisi tiennyt juuri auttaneeni. Vaan se johtuu siitä, että mielestäni lähimmäisen huomioiminen ja kunnioittaminen kuuluisi olla refleksinomainen itsestäänselvyys meille jokaiselle  -tyystin vastakohtana siis jollekin, jota kuvaillaan “harvinaisen kohteliaaksi”.
Lähimmäisen huomioimiseen kuuluu mielestäni myös oleellisella tavalla sekin,
 että 
kyetään asettumaan toisen asemaan. 
Haluaisitko, että sinulle nostetaan meteli siitä, että vaikka olet hoitanut työsi moitteettomasti niin ruuhkista johtuen bussisi on taas myöhässä aikataulusta?  Haluaisitko, että saisit kiitosta työstäsi {meillä ihmisillä kun on valitettavana tapana tuoda kärkkäästi ilmi epäkohdat ja unohtaa mainita ne mallillaan olevat asiat}? Haluaisitko, että vastaantuleva katsoisi silmiin ja hymyilisi eikä kuluttaisi energiaansa
nyrpeydelle ja maahan tuijottamiselle? 
Haluaisitko kuulla lähimmäiseltäsi päivän valituslistaa sen sijaan, että kuuntelisit häneltä päivän positiivisista asioista, joista tulisit itsekin paremmalle tuulelle {niitäkin kun löytyy niistä synkimmistäkin päivistä, kun vain jaksaa muistella ja asennoitua vastaanottavaiseksi}?
Miltä tuntuisi jos elämääsi puitaisiin webilisaation turhilla palstoilla? 
Tai miltä tuntuisi kuunnella kommenttiboksissa päivittäin siitä, kuinka näytät siltä ja tältä, kuinka olisit tätä ja tuota tekemällä kunnon ihminen, kuinka sinun kuuluisi tehdä tuota ja
jättää tämä tekemättä, että olisit sitä ja tätä, jne.?  
Listaa voisi jatkaa vaikka loputtomiin, sillä ne ovat ne pienet eleet dominomaiselle efektillään, jotka tekevät tästä maailmasta paremman paikan elää ja olla. Tai vaihtoehtoisesti entistä huonomman.  Kumpaako sinä haluat laittaa kiertämään; hyvää vai pahaa? 
Kävikö pahasti?-kampanja on rekrytoimassa juuri sinua välittämään lähimmäisistäsi.
Ajatus kampanjasta sai alkunsa, kun Lentoaskelia-blogin Rosanna oli todistamassa tätä menoa kohta sukupuutossa olevaa auttamisen kulttuuria: bussin lattialle kaatui vanhus, eikä Rosannan lisäksi kukaan muu tarjonnut apuaan. Lisää surullista todistusaineistoa välinpitämättömyydestä ilmeni kyseisen artikkelin kommenttiboksissa, ja jotain-on-pakko-tehdä-tunnetilan seuraamana Kävikä pahasti?-kampanja koki ensiaskeleensa. Rosanna kirjoittaa kampanjasta näin:

“Aloitetaan yhdessä taistelu välinpitämättömyyttä vastaan. Kampanjan sanomana on välittää viestiä, että me yhä avaamme ovet pyörätuolissa istuvalle tai rattaiden kanssa kulkevalle, autamme kaatuneen pystyyn ja keräämme tämän tavarat maasta, kysymme kävikö pahasti. Soitamme ambulanssin jos yhtään epäilemme jonkun sitä tarvitsevan, ja jäämme odottamaan että se löytää perille.
Tämän kampanjan tarkoituksena on leivittää sitä ihmisyyttä, mikä jokaiselta kuuluisi tulla refleksinomaisesti selkärangasta tällaisissa tilanteissa. Käyttäydytään me niin, että meidän lapset eläisivät maailmassa jossa bussin lattialle makaamaan jätetyt vanhukset olisivat täysin absurdia ajatus.
Osallistu mukaan kampanjaan postaamalla “Kävikö pahasti?”-logo blogiisi ja vaikka ylläoleva tekstipätkä tai tiivistä asia omin sanoin: tyyli on vapaa, asia tärkeä. Voit linkittää alkuperäisen tarinan ja kommentit, tai kertoa postauksessa myös omia kokemuksiasi auttamistilanteista tai törmäämistäsi auttamatta jättämis-tilanteista, tarkoitus on herättää ajatuksia ja keskustelua. 

Jos sinuakin kiukuttaa ihmisten välinpitämättömyys, niin sinulla ei tarvitse olla blogia osallistuaksesi, sillä voit jakaa kampanjan viestiä eteenpäin myös sen Facebook-sivujen kautta.”
Eiköhän osoiteteta, että tämä on maailma, jossa lähimmäisestä välittäminen on prioriteetti  numero yksi  -eikä katoava luonnonvara- olemallamme omissa elämissämme
niitä välittämisen sanansaattajia!  

[Photo credit:
Kävikö pahasti?-campaign
/Ilman sinua olen lyijyä-blog]


Want more? Be sure to check out Fashion Poetry by Elizabeth Rinne on Bloglovin’, FacebookInstagramPinterest & Twitter.

Exit mobile version