[:en]
 |
| Photo credit: Pinterest |
This year I’ve been thinking life and its purpose more than ever.
Thinking that what’s the point of broken heart?
And I’ve been questioning.
Questioning my own, childishly trusting in life, attitude.
Questioning even life itself.
Because what’s the point of trusting in life?
Life that’s brokes my heart in thousand pieces year after year.
And still.
Still every breath I take reminds me:
I’m alive. I’m breathing.
Even my broken heart is a reminder of it.
Reminder that I’ve made it:
I survived.
That even this darkness is nothing compared to the light
that’s coming and in time heals my broken heart.
And that
-light and beauty that no shadow can’t touch-
makes me blindly trust in life.
Trusting that life will carry me.
Trusting that everything happens for a reason.
Trusting that life’s brokenness and hard times
actually reveals the best things in life.
—
Tänä vuonna on tullut pohdittua elämää ja sen tarkoitusperiä enemmän kuin koskaan.
Sitä, että mikä järki on tuhansissa sirpaleissa vellovalla sydämellä.
Kyseenalaistettua se oma, lapsenomaisesti elämään luottava, asenne.
Kyseenalaistettua jopa itse elämä.
Koska mitä järkeä on sokeasti luottaa elämään,
joka vuosi toisensa jälkeen repii armotta sydämen sirpaleiksi?
Ja silti samalla jokainen hengenveto muistuttaa:
olen elossa. Hengitän.
Sirpaleinen sydämenikin on muistutus siitä.
Muistutus siitä, että olen selviytynyt.
Että ympärillä vellova pimeys ei ole mitään verrattuna siihen valoon,
joka ajan myötä parantaa sydämeni.
Ja juuri se
-valo ja kauneus, joita pimeyden varjotkaan eivät yllä koskettamaan-
saa minut sokeasti luottamaan siihen, että elämä kantaa.
Että kaikella on tarkoituksensa.
Luottamaan, että juuri nämä vaikeudet ja niiden myötä tulevat asiat
ovat elämän parasta antia.
Want more? Be sure to check out the Fashion Poetry on Bloglovin’, Facebook, Instagram, Pinterest & Twitter.
[:]