[:en]A letter to my 16-year-old self | Kirje 16-vuotiaalle minälleni[:]

Photo credit: PsychCentral

This is a letter to that 10 years younger me,
who was struggling with a horrible disease called anorexia nervosa.
To that 10 years younger me, who lost her belief in the better tomorrow.

Dear 16-years-old me,  I know you’re tired.
So broken and destroyed.
So close to death that whispers tempting promises to your ear.

But don’t listen to it.

Because somewhere inside you there lies amazing strength.
A strength that helps you to win that darkness inside you.
A strength that makes you strong.
Even when you’re in your weakest.

Keep fighting.

Because there’s comes the day that you’ve been dreaming of.

Your life has a meaning.

So keep fighting. Every single day.
No matter what.
You’re worthy.

Don’t listen that dark voice inside you.
Or those people who are bullying you
(and almost put you in the coffin with their hurtful words).

Don’t give up.

Because you’re irreplaceable.

—

Tämä on kirje sille kymmenen vuotta nuoremmalle minälleni,
joka oli kavalan sairauden seuraamana menettänyt uskonsa elämän kauneuteen.

Mä haluan kertoa sulle, että tiedän sun olevan väsynyt.

Niin helvetin rikki ja poikki.

Niin lähellä kuolemaa, joka kuiskailee sun korvaan houkuttaen matkaansa.

Älä kuuntele sitä.

Sillä sussa asustaa ihan mieletön voima.

Voima, joka saa sut vielä jokin kaunis päivä voittamaan sen pimeyden sun sisimmässäs.

Voima, jonka ansiosta sä olet vahva.

Silloinkin, kun olet heikoimmillasi.

Jatka taistelua.

Sillä vielä. Vielä tulee se päivä, josta sä olet haaveillut.

Sulla on tarkoitus tässä maailmassa.

Joten jatka taistelua. Jokaikisenä päivänä.
Silloinkin, kun tekisi mieli vain luovuttaa.
Sillä sä olet korvaamattoman arvokas. Sulla on merkitystä.

Älä kuuntele sitä pimeyden ääntä sun sisälläs.
Äläkä kiusaajia, jotka vuodesta toiseen satuttavat sua sanoillaan
ja, jotka melkein onnistuivat olemaan se viimeinen naula sun ruumisarkussasi.

Älä luovuta.

Sillä sä olet korvaamaton.