[:en]I complete me[:]

Rakkaus.

Tuo maailman kaunein asia; rakkaus elämään, muihin ja ennen kaikkea itseään kohtaan. 

Mutta miksi tuo viimeinen on se vaikein asia toteuttaa?

Omalla kohdallani rakkaus itseään kohtaan on ollut vuosien kivisen työn tulosta
(tarinani voit lukea TÄÄLTÄ);

matka tähän pisteeseen on ollut p-i-t-k-ä ja kivinen sieltä maasta, jossa elämänilon euforian tunteminen oli rangaistava kirosana, luurankomaisen hauraat unelmat elämän alku ja loppu, ateriointi irstas synti ja avunhuudot luovuttamista -itsevihan ollessa sitä suurinta rakkautta. 

Eikä matkani rosoisuutta yhtään vähentänyt se,
kun lääkityksen myötä lisäkiloja kertyi ihan kiitettävisti

(sen verran, että vaatekokoni ei enää ole 32/34 vaan 38).

Juuri tietysti silloin, kun sitä ehti olemaan jo sinut itsensä ja olemuksensa kanssa.

Mutta matka tähän pisteeseen on ollut myös antoisa; 

olen tehnyt tutkimusmatkan itseeni ja se matka jatkuukin loppuelämän. 

Tutkimusmatkani sai isoimman sysäyksen viime syksynä, jolloin
koitti avoero seitsemän kauniin vuoden jälkeen.
Huomasin, että olin salaa ojentanut onnellisuuteni avaimet
jollekin muulle kuin itselleni.

Ehkä siksi avoero on toisaalta ollut parasta mitä minulle on tapahtunut;

jouduin kokoamaan miljooniksi sirpaleiksi särjettyä sydäntäni
ja samalla huomasin, miten minulla on ainutlaatuinen mahdollisuus
rakentaa entistäkin vahvempi ja onnellisempi kokonaisuus.

Minä täydennän minua.