Mira Rinne

Inspiration: sanat, jotka koskettivat

Parasta antia täällä Webilisaatiossa ovat mielestäni mieleenpainuvat, inspiroivat ja koskettavat artikkelit/postaukset, jotka herättelevät jotain sisimmässä. Siispä päätin tarttua kaksin käsin tämän kuun #listahaasteeseen, joka haastaa listaamaan postauksia, jotka ovat jollain tavalla puhutelleet/inspioineet olemassaolollaan.
Siispä tuumasta toimeen (mukana niin vuosia vanhoja kuin uunituoreitakin tapauksia):
Vaikka tämä teksti onkin julkaistu jo vuonna 2011, niin edelleen se kannustaa siihen, että työn kuuluu olla sellaista, mitä aidosti haluaa tehdä. Lisäksi se haastaa sinua tekemään oman kutsumuskarttasi.

👠
Start living your best life: Meditaatiosta
Minua on jo pitkään kiehtonut meditointi mutta en ole vielä saanut aikaiseksi opetella siitä päivittäistä tapaa. Tässä ihanan Elisan postauksessa on myös linkki ohjattuun meditaatio-videoon.


👠
Ella Elers: Melankoliasta
Mussa itsessäni on aina asustanut melankolia; nimenomaan sen kauniissa muodossa.
Ja juuri se melankolisuus on saanut mut näkemään ihan uskomattoman määrän valoa ja elämää.
Se on mun ystävä nykyisin sillä kaikki tunteet ansaitsevat tulla kuulluiksi ja nähdyiksi.

👠
Ella Elers: Tunteista ja niiden hyväksymisestä
Tärkeä teksti tunteiden prosessista.

👠
Missä olet Laura: Muistiinpanoja aluista ja lopuista
Tämä teksti kiteytti niin hyvin kaiken sen tunteiden sekamelskan, jota seitsemän kaunista vuotta avoliitossa saivat eroon päätyessä aikaan viime syksynä.


Inspiroivaa keskiviikkoiltaa teille ihanuuksille siellä ruudun toisella puolella! 


With love & style | Rakkaudella & tyylillä,
Elisabet M. Rinne

Want more? Be sure to check out the Fashion Poetry on:
 Janoatko lisää inspiraatiota? Seuraa The Fashion Poetryä:
 
 Bloglovin’, FacebookInstagramPinterest & Twitter.

Exit mobile version