[:en]To hell and back: My battle with anorexia | Anoreksian kaappaama[:]

14 years ago my life was taken over by a disease called anorexia nervosa.
It came and took me in it’s arms; whispering promises about better life,
how good it feels to not to eat. How right it feels to have a friend who helps you
 in your way to be as light as feather.

Until you are standing on a cliff. Alone.
Trying to fly with wings that this horrible disease has broken.

I remember how I used to lie about how I just ate.
How I was staring the numbers on a scale.
How I was looking myself in a mirror without recognising myself anymore.

I used to have sparkling eyes but I couldn’t see them anymore.
Neither the happy smile on my face.
But all I could see was zest for life that disease had stolen.

Instead of those things I found clothes in a absurd sizes.
I found darkness that I was afraid deathly.
I found silent prayer about death; hopelessness.

I thought that I would never get healthy.
That I would never have that zest for life anymore.

I thought that I would never get over about how my mind was
wreck after battling with anorexia nervosa over a decade.

I thought that I would always be my own worst enemy.

I thought that I would die because my body was dying
and the doctors said that it would be a miracle if I’m still alive after couple of weeks
(you can read more about it HERE)

But as long as  you’re breathing, there’s hope.

You should never lose hope about better future.
Neither your trust that life will carry you.
That everything happens for a reason.
Always.

So here I am.
Alive.
And everything about me loves life.

And beyond all: I love myself.
Three words that I thought I would never say about myself.

I’m not my own worst enemy anymore.
Instead of that I’m my own best friend.

And that’s a message I like to send forward for You
-no matter what your circumstances are or have you battled with eating disorders or not.

I want to keep spreading love yourself-message.

And here’s the reason why I would like to re-open errand that I announced here, at Fashion Poetry, in 2012: Fashion Poetry fights against eating disorders
 and pro-ana/mia websites together with Vogue Italia.
And that’s where a special section inside my blog, a tab, called Love Yourself! comes along.

It will be a special place where you’ll find relevant -about loving yourself- links to my and others relevant posts. It’s a place for You. A place where you can ask questions or share your story.
Anything related to loving yourself.

Let’s fight together in favor of self-love, shall we?

Neljätoista vuotta sitten mun elämäni kaappasi sairaus nimeltä anorexia nervosa.

Se tuli ja otti tiukasti syleilyynsä kuiskaten lupauksia paremmasta elämästä.

Siitä, miten hyvältä tuntuu olla syömättä. 

Miten oikealta tuntuu omistaa ystävä, joka auttaa matkalla keijukaiseksi.

Kunnes loppujen lopuksi seisot jyrkänteellä. Yksin.

Yrittäen lentää sairauden katkomilla siivillä.

Muistan miten valehtelin silmät loistaen juuri syöneeni.

Miten tuijotin hiipuvia numeroita vaa’assa.

Miten katsoin itseäni peilistä tunnistamatta enää itseäni.

En löytänyt peilikuvastani enää niitä aiemmin niin elämää täynnä olevia silmiäni.

Sitä onnellisuuden tuottamaa hymynaamaa. 

Elämänhaluani, jonka sairaus oli ryöstänyt minulta. 

Sen sijaan löysin absurdin kokoisia vaatteita, jotka roikkuvat ylläni.

Löysin pimeyttä, jota pelkäsin kuollakseni.

Löysin hiljaisen pyynnön kuolemisesta:

toivottomuuden.

Luulin, etten koskaan parantuisi. 

Etteivät silmäni enää koskaan loistaisi täynnä elämänhalua. 

Luulin, etten koskaan selviäisi siitä,

miten mieleni oli raunioina pääni sisällissodan jäljiltä
taisteltuani anoreksian kanssa yli vuosikymmenen verran.

Luulin, että tulisin ikuisesti oleman itseni pahin vihollinen.

Luulin, että kuolisin sillä kroppani teki lääketieteellisestikin kuolemaa
ja minulle ennustettiin kaksi viikkoa elinaikaa (lue lisää TÄÄLTÄ).

Mutta niin kauan kuin on elämää, niin on myös toivoa.

Koskaan ei saa menettää uskoaan paremmasta.
Eikä luottamista siihen, että elämä kantaa,
Että kaikella on tarkoituksensa.
Aina.

Ja tässä mä olen.
Elossa.
Nimenomaan elossa jokaisella solullani,
jotka rakastavat tätä elämää.

Ja ennen kaikkea: minä rakastan minua.
Sanat, joita en koskaan uskonut sanovani.

En ole enää itseni pahin vihollinen vaan sen sijaan olen
 onnellinen tyyppi, joka on itsensä paras ystävä.

Ja se on se viesti, jonka haluan välittää juuri Sinulle
-taistelit sitten syömishäiriön kanssa tai et.

Haluan levittää itsensä rakastamisen ilosanomaa.

Tästä syystä otan uudelleen esiin asian, jonka julkistin vuonna 2012 Fashion Poetryssä;
tämä blogi taistelee syömishäiriöitä vastaan yhdessä Vogue Italian kanssa.
Tämä tarkoittaa sitä, että Fashion Poetryyn tulee käyttöön “Love Yourself!“-välilehti,
joka tulee olemaan erityinen kanava blogissani. Sinne myös tulen linkittämään aihepiirin sopivat
artikkelini sekä muiden artikkelit, jotka koskevat itsensä rakastamista.

Samalla se tulisi olemaan erityinen kanava Fashion Poetryssä,
 jonne juuri Sinä olet enemmän kuin tervetullut.
Voit vaikkapa esittää kysymyksiä tai omia kokemuksiasi liittyen itsensä rakastamiseen kommentoimalla tuota kanavaa tai vaikkapa lähettämällä
minulle sähköpostia osoitteeseen thefashionpoetry@gmail.com.

Taistellaanhan yhdessä itsensä rakastamisen puolesta?