[:en]Kyvystä heittäytyä ja rohkeudesta elää itsesi näköistä elämää[:]

Short translation:

This post is about thinking why we, adults, often take life too seriously.
Where goes that ability to have the courage to take the risk;
ability to throw oneself to different situations?

Do we grow too fast?
Do we take life too seriously as a adults?
Or what is the reason why we often trust more to the logic
than we trust our feelings/gut?

“Be bold enough to use your voice,
brave enough to listen to your heart,
and strong enough to live the life
you’ve always imagined.”

—

Tämä ajatus on kypsynyt sisälläni jo pitkään;
mikä saa meidät ottamaan elämän välillä ihan liian vakavasti?

Tähän ajatukseen heräsin muun muassa silloin, kun lapsellani oli
toiminnallinen kevätjuhla, jossa oli mukana myös tanssipaja.

Tanssipajan ideana oli tanssia kuin robotti tai keijukainen musiikin
tahtiin. Meitä vanhempiakin pyydettiin mukaan ja minä olin ainut,
joka tanssi ja heittäytyi mukaan. Loppusävelmiä kohden onneksi  muutama muukin
 aikuinen rohkeni tulla mukaan mutta suurin osa vain pällisteli pyöritellen silmiään. 

Havahduin kysymykseen miksi?
Sehän oli vain osa kevätjuhlan hulluttelua. Osa päivää, jota lapset olivat odottaneet.
Miksi ottaa itsensä jopa niinkin vakavasti ettei enää uskalla edes heittäytyä lapsenlailla
eritoten tälläisessä tilaisuudessa? 

Mihin katoaa se heittäytyminen tilanteisiin?
Kyky alkaa juttelemaan tuntemattomalle?
Kyky lähteä tutustumaan uusiin lenkkipolkuihin?
Kyky pukeutua niin kuin itse haluaa välittämättä muiden mielipiteistä?
Kyvystä mennä rohkeasti vastavirtaan? Kyky luottaa enemmän tunteisiin kuin järkeen?

Onko se sitä, että ei uskalla katsoa mitä löytyy sen oman mukavuusalueen ulkopuolelta?
Sitä, että pelkää muiden reaktiota? Sitä, ettei uskalla kuunnella omaa ääntään?

Vai ihan jotain muuta?

“Ole tarpeeksi rohkea käyttääksesi ääntäsi,
ole tarpeeksi urhea kuunnellaksesi sydäntäsi,
ja ole tarpeeksi vahva elääksesi elämää,
jonka olet aina kuvitellut.”