Mira Rinne

5 x Kolme hyvää asiaa

Moon bongannut tämän maailman ihanimman haasteen monista blogeista ja tämä on niin kaunis sekä myös hyvin fashionpoetrymainen eli päätin tarttua tähän itsekin enemmän kuin mielelläni.

Laitan tämän haasteena menemään näille kolmelle supernaiselle:
Randomilla-blogin Millalle, Saijs-blogin Saijalle ja Lilies&Life-blogin Liliesille  -sekä Sulle! Kirjoita paperille, kommenttiboksiin, mailiin tai tee oma blogipostaus tästä. Tätä on niin ihana tehdä mutta niin ihanaa myös lukea muidenkin sillä tästä tulee niin kauniita, rakkaudellisia, viboja.

Alkuun on todettava, että on vaikiaa valita vain kolme hyvää asiaa. Sillä elämän aallokoissa eteen sattuu niiden sysimustien syvyyksien lisäksi myös niitä taianomaisia hetkiä, jotka kirkastavat elämän meren pohjaan saakka. Silloin valoa saavat myös ne sysimustat syvyydet, jolloin ne eivät kykene turmelemaan sitä kaikkein tärkeintä; sisintä.

Let’s begin…

Kolme hyvää asiaa päivässäni: 

Tässä päivässä hyvää on ollut se, että on mun lempparipäivä viikosta: sunnuntai.
Mulle se on päivä, jolloin kiireettömyys on avainsana ja kaikenlainen hampaiden kiristely muisto vain.  Nautin teetä rakkaalta saadulta Sunday-mukistani,
kuuntelen sunnuntaisia äänimaisemia (tsekkaa edellinen postaus, jossa vinkkasin ihanasta biisistä!) ja ennen kaikkea rauhoitun.

Ja parasta on chillailu perheen kesken. Sitä ei voita mikään.

Päivä myös päättyy parhaimpaan hetkeen;
siihen, kun pohditaan pojan kanssa päivän kivointa asiaa, jonka jälkeen annan hänelle hyvänyönsuukon ja kerron rakastavani. Sivukorvalla kuuntelen, kun mies lukee hänelle iltasatua ja laittaa nukkumaan.

Kolme hyvää asiaa minussa:

 Empaattisuuden nostaisin aika korkealle; kykenen asettumaan toisen asemaan, kuuntelemaan, ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja miettimään miltä toisesta tuntuu.

Uskallan edelleen unelmoida -vielä kaiken sen jälkeenkin, mitä moon joutunut elämässäni kohtaamaan. Uskallan myös unelmoida niistä liian isoista asioista, jotka ovat niin isoja,
että ne pelottavat.

Siitä päästäänkin kykyyn olla rohkea. Rohkeus katsoa silmästä silmään pahimpia pelkoja ja rohkeus ignoorata ne ja tähyillä kohti sitä mahdollisuutta, että kaikki tulee lopulta menemään hyvin.

Kolme hyvää asiaa elämässäni:

Iisi vastata: poikani, mieheni, läheiseni.

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna:

Vaikka vuosi on vasta aluillaan, niin paljon on jo ehtinyt tapahtua.

Parasta antia ovat kuitenkin olleet tutustuminen uusiin ihmisiin, jo olemassaolevien ystävyyssuhteiden syveneminen ja se, että vaikka sairasteltuakin on tullut niiin olen päässyt nauttimaan terveestä kehostani, joka on mahdollistanut muun muassa endorfiinihumalan
kauniissa talvisäässä.

Kolme hyvää asiaa blogissani:

Ehdottomasti se, että juuri Sä luet tätä ja oot mukana Fashion Poetryn maailmassa.
Mä en oo vielä koskaan tämän seitsemän vuoden aikana saanut ainuttakaan negatiivista kommenttia vaikka aina olen sallinut anonyymisuudenkin.
Kiitos siis just Sulle, että pidät ilmapiirin positiivisena ja paikkana, jossa on rento meininki sekä kaikilla ajatuksilla tilaa elää ja olla.

Kansainvälisyys.
Mulle on ollut alusta saakka selevää, että tämä blogi on kansainvälinen sillä rakastan monimuotoisuutta ja haluan, että blogilla on kaikki mahdollisuudet.

Mahdollisuuksista päästäänkin menestymiseen.
Mä oon saanut ihan uskomattoman paljon elämääni blogini vuoksi ja saanut kokea mahdottomienkin juttujen käyvän todeksi.

Nyt on sun vuorosi:
miltä tämä Kolme hyvää asiaa-haaste näyttää sun elämässäsi?

Want more? Be sure to check out the Fashion Poetry on:
Janoatko lisää inspiraatiota? Seuraa The Fashion Poetryä:
 Bloglovin’FacebookInstagramPinterest & Twitter

Exit mobile version