Tänään mun oli tarkoitus julkaista jotain ihan muuta ja kevyttä, mutta mun sydän on tällä hetkellä ihan jossain muualla. Jätetään se siis julkaisematta tältä päivältä ja käydään hetki siellä,
missä mun sydän on.

Se on paikassa, josta kukaan ei ole palannut kertomaan yhtään mitään. Mun sydän on hajalla, ajatukset vaeltaa ja mieli on sumussa. Elämää ei voi käsittää. Ja välillä tämän kaiken kaikkivoipaisuuden keskellä sitä unohtaa.

Unohtaa sen, miten rajallista tämä elämä on. Että joskus tulee se päätepysäkki vastaan.
Ja kaikista vaikeinta on se, jos se päätepysäkki tulee vastaan ilmoittamatta jollekin, josta aidosti välität. Jollekin, joka oli vasta kaiken elämän edessä.

Kuolema on kuin sydänsuru, jota kukaan ei voi parantaa.
Mutta muistot, ne on jotain, mitä kukaan ei voi koskaan varastaa.

Ja muistot tuosta yhdestä maailman ihanimmasta ihmisestä on lämpimät.
Aivan kuten hänkin.

Häikesevällä olemuksellaan. Olemuksellaan, joka huokui niin sisäistä kuin ulkoistakin kauneutta.
Ystävällisyyttä, kiltteyttä. Uuteen aamuun nousemista kaiken rikkinäisyyden keskellä.
Kaunista hymyä ja kilttiä katsetta, jolla oli maaginen voima muuttaa muidenkin elämää.
Rohkeutta, jota ei voinut muuta kuin ihailla ja saada voimaa olla rohkeampi, avoimempi, itsekin.
Kykyä nousta feeniksin lailla korkeammelle kuin koskaan elämän kovimman pudotuksen jälkeen.
Vahvuutta, jota mä en koskaan unohda.

Ja mä koen, että paras tapa kunnioittaa tämän kauneimman enkelin muistoa on ELÄÄ.

Pysähtyä elämään juuri tässä hetkessä, juuri näillä eväillä, jotka on annettu.
Olla välittämättä asioista, joihin ei voi itse vaikuttaa.
Luottaa rohkeammin, että kaikki järjestyy.

Laittaa asiat mittakaavoihin; jos vaihtoehtoina on asia X versus kuolema.
Onko asia X todella lopulta niin paha asia? Tämä ajatus saattaa kuulostaa oudolta, mutta tämä on jotain, mitä itse pyrin ajattelemaan silloin, kun jokin asia sirpaloituu niin pieniksi palasiksi etten enää löydä ulospääsyä.

Tai silloin, kun stressitaso on niin korkealla sen vuoksi, että pelkää niin paljon jonkin asian tapahtuvan tai olevan tapahtumatta. Toisaalta, tuo “ajatusleikki” on myös mun pelastaja; eipähän tule sitten kuoleman saapuessa omalle ovelle, niin mietittyä, että “Kun mä olisin vielä halunnut kokea tämän ja tämän asian. Olisi pitänyt tehdä se juttu toisin. Sitten ois vielä tämä asia tekemättä. En tiennyt, että kuolen jo nyt.”

Mutta se kaikista tärkein tapa kunnioittaa tämän kauneimman enkelin muistoa on RAKASTAA.

Muistaa sanoa ne tärkeimmät sanat. Halata, rutistaa. Hymyillä. Antaa ja pyytää anteeksi. Kysyä vaietut kysymykset. Lausua vaietut sanat. Tarjota olkapäätä ja ymmärtävät korvat.
Olla läsnä. Elää rakastaen ja nauttia tästä matkasta. Kertoa rakastavansa ja osoittaa sen
sanoin ja teoin -niin arjessa kuin juhlassakin.

Muistaa, että sen rakkaan tai oma elämä voi olla silmänräpäyksessä toisin.
Meille kun ei ole luvattu kuin juuri tämä hetki; ei ole takeita seuraavasta.

 Rakkautta ja elämää sulle tähän päivään.
Sekä lämmin virtuaalihalaus ♡